Yritysinfo
Yrityksen toiminta aloitettiin avoimena yhtiönä vuonna 1971, mutta yritysmuoto muutettiin ky:ksi vuonna 1978, jolloin nimeksi tuli M ja E Sissonen ky.
Yhtiön osakkaina olivat tällöin veljekset Martti ja Erkki Sissonen. Martin siirtyessä eläkkeelle vuonna 1996 hänen tilalleen tuli Ari Sissonen ja yrityksen nimi muutettiin E & A Sissonen ky:ksi. Yrityksen toimialana oli alunperin koneellinen puunkorjuu, mutta loppuvuonna 2007 toimintaa laajennettiin sisältämään myös kuljetuspalveluita. Kuljetuspalevlut kuitenkin jäivät pois toiminnasta 2016.
2009 toimintaan tuli mukaan tienvarsien raivaukset raskaansarjan vesakkomurskaimella. 2010 lisäsimme toimenkuvaan myös maanrakennuksen hankkittuamme 16 tonnin telakaivinkoneen. 2012 aloitimme koivupilkkeen valmistuksen myyntiin.
2015 aloitimme uusien toimitilojen rakentamisen Joensuun Heinävaaraan, sekä aloitimme neuvottelut maahantuonnin aloitamisesta. Loppuvuodesta 2015 käynnistyikin pellettien maahantuonti. Seuraavana vuonna saimme valmiiksi varaston lämpimät toimitilat. Hankimme tuolloin myös tehokkaammat puunkäsittelylaitteet ja pilkekoneen. 2017 lisäsimme valikoimaan kuivikekutterin. Myös pellettien puhallustoimitukset alkoivat samana vuonna.
2018 aloitimme pilkekuivaamon suunnittelun ja toteutuksen. Kuivaamo valmistui seuraavana vuonna ja tuolloin aloitimme pilkkeen kuivaustoiminnan. Myös hiekoitushiekka tuli osaksi valikoimaamme. 2020 hankimme keräävän energiapuukouran ja aloitimme energiapuun korjuun
Tällä hetkellä tuomme maahan usean valmistajan pellettiä mistä löydämme varmasti kaikille sopivimman, laadukkaan ja edullisen pelletin. Ostamme koivuvaltaisia toisen asteen tai pitkälle edenneitä ensiharvennuksia kilpailukykyiseen hintaan. Pyrimme kehittämään ja laajentamaan pilketoimintaa vuosittain laadusta tinkimättä.
Toivomme tuotteidemme jälleenmyynnistä kiinnostuneiden ottavan yhteyttä. Haetaan yhdessä hyvä ja toimiva ratkaisu laajaan maankattavaan jakeluun!